Liikennettä

By outolumo

Yleisön pyynnöstä (pienellä viiveellä tosin) esittelemme Rouenin julkista ja vähän muutakin liikennettä.

Bussilla ja metrolla pääsee aika hyvin paikasta toiseen, jos ei halua liikkua yhdeksän jälkeen illalla. Jotkut linjat kulkevat peräti yhteentoista asti, mutta suurin osa menee nukkumaan kahdeksan jälkeen. Ei ihme, etteivät ranskalaiset voisi kuvitella elävänsä ilman autoa kaupungissakaan.

Suurin osa busseista on haitarimallia. Sisään ja ulos pääsee joka ovesta.

img_1497_s.jpg img_1516_s.jpg

Kuljettajan työhuone:

img_1519_s.jpg img_1486_s.jpg

Metroja tunnelissa ja tunnelin ulkopuolella. Keskikaupungin ulkopuolella raiteita on maisemoitu nurmikoksi.

img_1525_s.jpg img_1526_s.jpg img_1527_s.jpg

Matkustajille annetaan ystävällisiä ohjeita:
img_1487_s.jpg img_1524_s.jpg img_1490_s.jpg

Yhtenä aamuna maaliskuussa ikkunan alta kuului tavallista enemmän tööttäilyä ja moottorien kärsimätöntä murinaa. Rekka oli jostain syystä ajautunut näille kaduille, ja sen oli pakko kääntyä meidän crêperien edessä olevasta risteyksestä, koska katu muuttuu siinä kohdassa yksisuuntaiseksi (ja rekan kannalta väärän suuntaiseksi). Ihme kyllä, se onnistui alle viidessätoista minuutissa. Sillä välin kadulle oli kertynyt iso kasa autoja, ja toinen ihme samalle aamulle: vuorilla oli satanut lunta ja jotkut olivat vielä lumen peitossa. Ja vaikka noita autoja on kolme jonoa, vain keskimmäiset liikkuvat. Muut ovat parkissa. Kadut, joille mahtuisi sekä kaksi autokaistaa että pyörätie, ovat yksikaistaisia (ja siis yksisuuntaisia), koska pyhille lehmille on oltava laidunpaikka oman ikkunan alla. Se, että joka talon kivijalassa on autotalli, ei riitä mihinkään. Parkkipaikkoja ja parkkitaloja pitäisi kuulemma rakentaa vielä lisää, mutta tilaa ei ole.

img_1740_s.jpg img_1742_s.jpg

Yleensä täällä ei näy näin paljon moottoripyöriä. Kuva on eilisestä kaksipyöräisten kadunvaltausmielenosoituksesta.

motos5_s.jpg

Pari kuvaa lisää:

Liput leimataan itse leimauslaitteessa, ja siitäkin on ystävällisiä muistutuksia bussin ikkunoissa:

img_1529_s.jpg img_1490_2_s.jpg

Pyörien liikenneohjauksesta ei aina tiedä, pitäisikö sille itkeä vai nauraa… jos tämä olisi tietokoneohjelma, tuossa pylvään alla olisi jo iso liuta pyöräilijöitä odottamassa, että joku korjaisi bugin. Tästäkin liikenneympyrästä tosin kyllä selviää, kun muistaa pitää silmät myös selässä ja vasemmalla olkapäällä. Monissa ympyröissä on onneksi oma kaista pyörille.

img_1537_s.jpg

2 Responses to “Liikennettä”

  1. Sampo Says:

    Hienot kuvat linjureista! Tuolla ei sitten ole mitään velvollisuutta kuljettajalla tarkastaa lippuja?

    Tuo isompikin peltilehmä näyttää taittuvan tuosta mutkasta ihan hyvin. Sillä ei näyttänyt olevan edes kärriä perässä.

    Linja-autot muuten “lopettavat liikennöinnin” eivätkä “mene nukkumaan” ;)

  2. outolumo Says:

    Joo, kuljettaja ei “yletä” tarkastaa lippuja koko bussista, mutta joka ovella on leimauslaite jossa ne pitää leimata. Välillä busseissa on lipuntarkastajia, me ollaan nähty niitä kolme kertaa vaikka ei hirveän usein kuljeta bussilla. Laitoin pari kuvaa lisää!
    Miina

Leave a Reply